Usko mitä haluat

Vallankumous vai taantumus

Porvarillisiin hallituksiin osallistuminen vie kauemmas sosialistisen vasemmiston tavoitteista. Tämä ei ole vain ideologista puhdasoppisuutta, kyse on strategiasta. Omat tavoitteet on asetettava vastustajan tavoitteiden välttämisen edelle, pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttaminen joskus on asetettava lyhyen tähtäimen tavoitteiden välittömän saavuttamisen edelle.

Vasemmistolaisen puolueen osallistumisella porvarilliseen hallitukseen voidaan varmasti välttyä karmeimmalta mahdolliselta politiikalta. Ja sillä on (tai olisi) oma arvonsa. En missään nimessä tahdo vähätellä sitä jos köyhä työtön saa 600 euroa sen sijaan että saisi vain 540 euroa. Mutta olen valmis uhraamaan köyhien työttömien kymmenet eurot, jos se tarkoittaa parempia mahdollisuuksia saavuttaa joskus todella tasa-arvoinen yhteiskunta.

Aina välillä politiikan parissa korostetaan uskottavuuden merkitystä. Ja täytyyhän poliittisella toimijalla jonkinlaista uskottavuutta olla, jos meinaa kerätä kannatusta. Mutta mikä on koko poliittisen järjestelmän uskottavuuden tila nyky-Suomessa? Kunnallisalan kehittämissäätiön noin vuosi sitten julkistaman tutkimuksen mukaan 38% väestöstä, siis alle kaksi viidennestä, luottaa Suomen eduskuntaan. Hallituksen kohdalla luku on vielä hieman pienempi 35% ja itseäni vähän yllättäen luottamus oppositioon on vielä reilusti pienempi 21%. Itse kannattamaansa puolueeseenkin luottaa vain vähän yli puolet eli 55% väestöstä. Minäkään en ole luottanut poliittiseen järjestelmäämme moneen vuoteen, vaikka olenkin mennyt liittymään Vasemmistoliittoon. Suhtaudun viimeisen 10 vuoden historian vuoksi varauksella gallupeihin ja niiden luotettavuuteen, mutta voidaanko edellä esittämieni lukujen pohjalta sanoa, että väestö yleisesti ottaen luottaisi poliittiseen järjestelmäämme?

Nykyisillä puolueilla ei tällä hetkellä ole uskottavuutta, ei juurikaan. Jotkut vasemmistopuolueissa toimivat ihmiset pelkäävät, että hallitusyhteistyöstä kieltäytyminen porvaripuolueiden kanssa tekisi hallaa puolueen uskottavuudelle. Mutta tämän ekosysteemejä tuhoavan ja konflikteja ylläpitävän ja kärjistävän järjestelmän hyväksyminen on se, mikä eniten tekee hallaa vasemmistopuolueiden uskottavuudelle.

Pamela Anderson on oikeassa sanoessaan että tulevaisuus on joko vallankumouksellinen tai taantumuksellinen. Johonkin maltilliseen sosiaaliliberaaliin hallitukseen osallistuminen ei ole todellinen, kestävä, tulevaisuutta rakentava vaihtoehto. Vasemmistopuolueiden on joko mukauduttava, ja toimittava olemassaolevan järjestelmän ehdoilla, saavutettava joitakin lyhyen tähtäimen parannuksia ja näivetyttävä hitaasti tai haastettava tosissaan nykyinen 'demokratia', silläkin uhalla että valtaan ei päästä, säilyttäen jonkinlaisen mahdollisuuden päästä joskus rakentamaan säällistä tulevaisuutta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Ja silti täysin asian eli elämän vierestä...

Sikäli hyvä aloitus/valitus ja kommentti, että sen kimmokkeena kirjoitan joskus blogin kyseisestä ikuisuusaiheesta ("synnyin, haluan istua valmiiseen pyötään ja yhteiskunnan tehtävä on järjestää minulle työtä").

http://ilmari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/26...

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Jos vaihtoehdot ovat vai vallankumous vai taantumus, niin vastaus on ilman muuta taantumus. Huono vaihtoehtohan se tosin on, mutta vallankumouksen tulokset ovat poikkeuksetta vielä kurjempia. Onneksi tilanne ei ole tällainen. Tuo kysymyksen asettelu kun on analoginen sen kanssa, että autoilija näkisi vain kaksi vaihtoehtoa, on ajettava joko tien vasemmalla puolella olevaan louhikkoon tai oikealla puolella olevaan ryteikköön.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Ilmeisesti taantumus - romahdus - vallankumous on paras mahdollinen tapahtumien kehitysketju. Mutta luultavampaa on taantumus - romahdus - fasismi. Muuten, Pamela Anderssonilla on ilmeisesti aivotkin!

Mitä suosittaisin vasemmistolle? Ehkä paras strategia olisi yrittää manipuloida nuorkokoomukselaisia äärioikealle. Kouluttakaa nuoria myyriä ja muuleja, jotka soluttautuvat kokoomuksen nuorisojärjestöihin ja kampeavat heitä oikealle. Kyseessä olisi 10 - 20 vuoden aikajänteellä tehtävä myyräntyö, joka johtaisi vieläkin lenseähköltä vaikuttavan suurpuolue kokoomuksen suosion laskuun. Kuninkaan olisi paljastuttava alastomaksi globaalikapitalistiksi!

Arvoisat toverit! Soluttautukaa!

Toimituksen poiminnat